sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Peruskuntokauden avaus

Tällä viikolla avattiin sitten virallisesti peruskunnon rakentamisperiodi. Sen kunniaksi päätin uhrata säästöni, ja ostaa rannetietokoneen treenidatan mittaamista ja analysointia varten. Pitkällisen pohdiskelun jälkeen tarttui haaviin Garmin 910XT verkko-ostoksena Vesalta

Noin viikon testaamisen jälkeen en voi olla kuin tyytyväinen. Integroitu GPS ja sykemittari samassa paketissa ratkaisee treenaamisen kantilta monta pulmaa, varsinkin avovesiuinnin osalta. Kun käy järvessä kahlaamassa, niin jälkeenpäin voi katsella kuinka pahasti suunnisti harhaan ja kuinka pitkästi ui. Lisäksi laite sisältää allasmoodin, eli mikäli ui esim. uimahallissa, niin aparaatti pitää kirjaa kuinka monta altaanväliä on uitu ja muuttaa sen matkaksi. Laite tallentaa myös käsivetojen lukumäärän altaanvälillä, joten näin ollen saadaan väliton palaute uintitekniikan tehokkuudesta. Vielä kun vermeen saisi tekemään sen täydellisen käsivedon... Ainoa huti laitteessa uinnin osalta on, että se ei kykene mittaamaan sykettä vedessä. Pystyn kuitenkin elämään tämän kanssa.

Hiihtäessä tuota tuli myös kokeiltua, ja hyvin toimi siinäkin. Hieno mieleenpainuva ominaisuus oli, että laite osasi pysäyttää ajan ottamisen itsekseen aina kun eteneminen pysähtyi. Wow, kyllä kannatti maksaa itsensä kipeäksi! DC rainmakerin erittäin kattava arvostelu vehkeestä täällä.

Yhteenveto w4/2013

Ma: Sali, yläkroppa + vatsa (1h 15min). Potkudrillejä ja pullaria uimahallilla (45min).
Ti: Lepo.
Ke: Hiihto vapaa (1h 7min). Uinnin tekniikkakurssi + verryttelyt (1h 10min).
To: Sali, jalat + vatsa (1h 5min).
Pe: Uintia pullarilla (40min).
La: Sali, yläkroppa + vatsa (1h). Maastopyöräilyä (40min).
Su: Hiihto, pitkä pk-lenkki vapaalla (1h 43min)

Yht.  9h 25min

Näin jälkeenpäin analysoiden treenimäärä oli ihan kohtuullinen peruskuntokauden alkuun. Lisää aerobista treeniä tuo lukujärjestys huutaa, sitä ei tullut tälle viikolle kuin 3h 30min (en laske uintia aerobiseksi). Yhdeksän tunnin korvilla kun pystyisi pitämään keskiarvon koko talven, niin olisi mukava lähteä kevääseen. Kattellaan.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti