sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Laiska, tyhmä ja saamaton

Ainakin kaksi noista otsikon sanoista kuvaa tämän hetken mielentilaa.

Lepoviikko takana. Vaikka kuntoilupuolella tulikin pidettyä pari lepopäivää, niin eipä tässä hirveästi muun elämän suhteen laakereilla lepäilty. Muun muassa pari päivää työmatkustamista (erityiskiitos VR:lle rautaisesta asiakaspalvelusta ja matkan myöhästymisestä yli kolme tuntia) ja soittohommat pitivät kiireisenä.  Selitän tuon sulkeissa olevan asian ehkä joskus toiste.

Olen huomannut että musiikkikeikkailulla ja triathlonilla on aika paljon yhteistä. Molempiin harjoitellaan kovasti ennen H-hetkeä, ja jonkinlaista jännitystä on ilmassa ennen lähtölaukausta. Suoritusta seuraavana päivänä olo on kuin olisi jyrän alle jäänyt. Musahommissa tosin mukana on myös usein pahoinvointia. Niin tälläkin kertaa.

Viikon kuntoilutop-3:

1) Uinti sub-21
2) Bont Sub-9
3) Eka juoksulenkki ulkona yli kahteen kuukauteen.

Sub-9
Kakkoskohtaa selittääkseni, tein löydön nettihuutokaupasta. Sulo Vilenin tapaan en malttanut olla ostamatta, kun halvalla sai. Ovat kyllä metkat kapistukset; pohja ja lestiosa ovat hiilikuitua ja kenkä pitää mukauttaa jalkaan sopivaksi sulattamalla. Kengät saapuivat torstaina ja aloin leikkimään kotikokkia. Lämmitin kenkiä kiertoilmauunissa pariin kertaan n. 100 asteessa. Sen jälkeen sukan kera jalkaan ja varovaista varvastelua. Toisin kuin keitokseni yleensä, tämä tuntui onnistuvan. Kummasti tuo tuntui auttavan varsinkin lestin muotoon. Nyt ei fillarointi pitäisi olla enää kengistä kiinni.

Viikko nippuun: w7/2013

Ma: Sali, jalkatreeni (40min), uintia tekniikkaan painottuen (50min).
Ti: Lepo.
Ke: Juoksua venäläisellä juoksumatolla palauttavin sykkein (47 min).
To: Sali, yläkroppa (56min).
Pe: Trainerilla kadenssia ja peekoota (50min), tonnin veto + verrat uimahallissa (44min).
La: Juoksua palauttavin sykkein + lihaskunto (48min).
Su: Lepo.

Yht. 5h 35min

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti