sunnuntai 26. toukokuuta 2013

The gentle art of delusion

Kuva ylhäällä.
Muistan kuulleeni erään kuuluisan kiekkovalmentajan sanovan että pelin lopputulos on kiinni 80% motivaatiosta ja 20% muista tekijöistä, kuten taitotasosta tai kunnosta. Siitä en lähde väittelemään ovatko prosenttiosuudet juuri noin, mutta pointti on kuitenkin selkeä. Mind over all.

Motivaation voi rinnastaa aika pitkälle urheilijoiden tahtoon tehdä työnsä siten että homma hoidetaan kotiin. Tahto puolestaan on aika tiukasti kiinni pääkopan sisällä jylläävistä asioista, ja täten altis myös erilaisille muuttujille. Muuttujat voidaan jakaa karkeasti kahteen erilaiseen kategoriaan: ulkoiset ja  sisäiset muuttujat. Ulkoiset muuttujat ovat niitä, jotka tapahtuvat pelin ulkopuolella ja näihin on jokseenkin vaikea vaikuttaa lyhyellä tähtäimellä. Sisäiset tapahtuvat suurimmalta osin itse suorituksen aikana, tästä esimerkkinä vaikkapa jääkiekossa tänä keväänä kuulutettu "momentum". Jos urheilija kokee kesken ottelun, että nyt peli alkaa luistamaan, niin se antaa myös tahtotilaan boostausta. Ja sitten vasta peli alkaakin luistamaan.

Ok, enough for scientific bullshit. Rupesin tuossa eilen miettimään tuota ns. "sisäistä" tahtotilaa, tai lähinnä sitä että miten siihen voidaan vaikuttaa merkittävästi suorituksen aikana? Jos esimerkiksi tenniksessä olet ekassa erässä 0-5 tappiolla, niin miten motivaatioosi voidaan vaikuttaa siten että murrat vastustajan seuraavat kolme syöttövuoroa ja nouset vielä tiebreakilla ohi? Tilanne pitäisi jotenkin saada resettiin siten, että olettaisit tilanteen olevan ihan oikeasti 0-0, eikä vastustajan tarvitsema yksi ainoa erävoitto olisi mörkönä mielessä. Tämän toteuttamiseksi pitäisi tehdä uskottava huijaus omalle päänupille. Miten? En tiedä, mutta mulle tapahtui eilen jotain tähän viittaavaa.

Siihen siis. Lauantai-aamuna lompsittiin (mä ja uikkarit) jälleen toiveikkaana Hervannan kolera-altaalle uusi ennätyskoe mielessä. Olen asettanut alkuvuodesta tavoitteekseni uida 1000m alle 19 minuutin ennen kesäkuuta (aiheesta lisää esim. tässä ja tässä). Aikaisempiin uintivetotreeneihin peilaten, ajattelin tuon rajan olevan mahdollisuuksien rajoissa rikkoutua. Tosin helkkarin tiukille pitäisi itsensä vetää jälleen kerran. Ja että tavoitteeseen pääsisi, pitäisi satasten kulkea tahdilla 1:54 tai mieluusti vähän allekin.

Parinsadan metrin verryttelyt alle, ja "naps", Garminista kierrosnappulan näpäytys. Taas mentiin. Ekat parisataa tuntui kulkevan todella hyvin, ei tuntunut juuri missään. Peli alkoi luistamaan. 500m kohdilla alkoi hapotusta tuntua ja hapen otto alkoi mennä vuoropuolilta aina välillä toispuoleiseksi. Päätin katsoa 500 käännössä kelloa. Yeah right. Olin onnistunut sössimään Garminin väärälle näytölle, joten ajasta ei ollut mitään tietoa. Päätin, että en rupea kelailemaan näyttöä edestakaisin, vaan annetaan vaan mennä. Noin 600...700m kohdilla alkoi taas vanhat tutut tuntemukset tekniikan tipahtamisesta ja piraijalaumaa vastaan taistelemisesta nostaa päätänsä, joten löin kaiken keskittymisen peliin niin että uinti olisi teknisesti hyvää, eikä vain pelkkää käsivoimilla rimpuilua. Se tuntui hetkellisesti onnistuvankin, vaikka vauhdeista ei ollut edelleenkään mitään käryä.

Kun ajanotosta ei ollut edelleenkään mitään tietoa, bongasin hallin toisessa päädyssä olevan uintikellon (kuva ylhäällä), ja aloin tapella sen sekunteja vastaan. Valitsin vihamiehekseni mustan viisarin ja katsoin sitä jokaisen käännön yhteydessä, 50 metrin välein siis. Mulla oli jonkinlainen yleiskäsitys, että jokaisen vedon pitäisi olla pari sekkaa alle minuutin. Tahti pysyisi tällä tavoin ennätysvauhdissa. Jos siis musta viisari on liikkunut kääntöpaikalla kiintopisteestä vähääkään vastapäivään, niin silloin vauhti riittää. Helppoa. Not.

- 750m käännön kohdilla huomasin että viisari on samoissa. Tästä kun hieman kiristää tahtia, niin riittää.
- 800m kohdilla viisari oli edelleen samassa kohdassa. Mitä ihmettä, vaikka kuinka pyristelee niin vauhti ei lisäänny. Nyt tekniikkaan huomiot ja tehoja lisää! Vielä parisataa jäljellä!
- 850m kohdilla viisari ei kulje edelleenkään millään vastapäivään, nyt on pakko tunkea viimeisetkin peliin, vielä on 150m:n loppukiri jäljellä. I´m ALL IN!!!
- 900m takana. Ei helkkari. Viisari jököttää edelleen samassa paikassa. Mietin missä uintini menee vikaan: yritän kaikkeni, mutta peli ei enää luista. Toivon ensimmäisen 700m:n uinnin pelastavan sen verran, että karvan alle 19 minuutin tai edes lähelle mennään. Karua on todeta, että joka kääntö vie ennätystä ulapalle.
- Viimeiseen 100 metriin en enää katsonut mustaa (minut voittanutta, prkl!) vihollistani, otin vain kaiken tästä kärsimysnäytelmästä irti.
- 1000 metriä ja maali! Näpäytys Garminin kierrosnappulaan. Äkkiä!


Kello näytti ajaksi 18min 30s.! Mitääh!?! Haukoin henkeäni lähes oksennuspisteessä ja rupesin ihmettelemään mitä oikein on tapahtunut? Tavoite on saavutettu, mutta uinko 50 metriä liian vähän, vai miten tuo 19 minuuttia noin kirkkaasti alittui? Kyllä, uskollinen treenikaverini mr. Garmin sanoi matkan olevan 1000m. Katsoin hämmästyneenä uimahallin uintikelloa ja surullisen kuuluisaa mustaa viisaria.

Viisari oli pysähdyksissä. Kellosta oli patterit loppu.

Apinaa koijattiin. Sisäisesti.

Yhteenveto (lepo)viikko 21/2013

Ma: Uinti: vetoja apuvälinein + 5x50m voimaa lättärein (1h 5min).
Ti: Pyöräily: PK -lenkki (1h 37min), vatsatreeni (8min).
Ke: Lepo.
To: Uinti: 250 vetoja löysä-kova -periaattella (1h).
Pe: Pyöräily: mäkivedot 2x5 setit (1h 27min), vatsatreeni (8min).
La: Uintitesti + verrat (36min), kevyt juoksu (36min).
Su: Lepo.

Yht. 6h 37min.

2 kommenttia:

  1. Kerrassaan mahtava loppuylläri tarinassa! :D Loistavaa. Ja onnittelut upeasta ennätyksestä!

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Ennätyksiä on aina hienoa laittaa päreiksi. Meinasi kieltämättä naurattaa kun tuon viisarikeissin altaassa huomasi. :-)

    VastaaPoista