tiistai 13. elokuuta 2013

One More Fucking Time

Barcelona 2012
Terskis! Päivitellääs vähän kuulumisia pikkutytön maailmaan saapumisen jälkeen. Yritetään silti pysyä urheiluaiheessa. 

Osasin sitä jo hieman ennakkoaavistellakin että maailma lakkaa pyörimästä oman navan ympäriltä ja siirtyy pienemmälle napa-akselille viime kuun 14. päivän jälkeen. Näinhän siinä pääsi käymään. Olen myös huomannut että  työssäkäynti, osallistuva perhe-elämä ja vakavasti otettavasti treenaaminen (sekä myös muut harrastukset) ovat melkoisen vaikeasti yhteensovitettava joukko asioita. Jos jotain näistä yrittää nostaa pinnalle, niin joku väistämättä kärsii.

Mä rupesin kolmisen viikkoa sitten laittamaan asioita aakkosjärjestykseen ja pohtimaan tilaani triathlonharrasteen suhteen. Niin kuin osa lukijoista varmaan tietää ja osaa kuvitella, kyseessä on melko vaativa laji ajankäytön suhteen. En suoraan sanoen osaa sanoa, mitä esimerkiksi ensi vuosi tuo harrasteen suhteen tullessaan. Voi olla että ollaan tauolla. En ainakaan osaa kuvitella nykyisillä asioiden tilalla treenaavani jotain 15h määräviikkoja. Jotenkin tuntuu että yli nelituntiset pyörä-juoksu -yhdistelmätreenit ovat osaltani historiaa ainakin joksikin aikaa.

Tänä vuonnahan se isoin tavoitteeni oli puolimatkan triathlonissa viiden tunnin alittaminen. Voimarinteen teräsmieskisoissa homma meni osaltani vihkoon, kun jalat sanoivat sopimuksen irti juoksuosuuden alkutaipaleella. Mutta... Sitä tosiasiaa en voi kieltää, ettenkö olisi edelleen elämäni kunnossa.

Tuohon tosiseikkaan nojaten päätin, että vielä kerran. Ensi lauantaina 17.8. Seinäjoen kupeessa Kalajärvi Triathlonissa viisi tuntia sanoo *poks*.




3 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hitsi, tajusin just että tuo kisahan olikin jo. Toivottavasti meni hyvin ja paukut jäi radan varteen. Ainakin asenne oli kohdallaan :)

      Poista
    2. Joo, siellä käytiin ja juoksuosuudella radan varteen jäi muutakin kuin paukut. :-) Hyvinhän tuo meni!

      Poista