Kova jätkä

Rautavesi vasemmalla, Kalevi oikealla.

Päivitetääs blogia pitkästä aikaa. Sain noin kuukausi sitten päähänpistona kokeilla kisaamista juoksulajeissa, vähän niin kuin kisailukauden paketoinniksi. Ideana oli nostaa hieman juoksumääriä tällä syyllä, ja ehtona osallistumiselle oli että tämä myös toteutuisi, ettei kävelemään tarvitsisi lähteä.  No, eihän tuosta treenipuolesta sittemmin mitään tullut, keskimäärin tässä on menty elokuusta lähtien 1...2 lenkin viikkovauhtia, eikä viimeistä viikkoa lukuunottamatta mitään sankartekoja tullut tehtyä. Viikkoa ennen H-hetkeä sain jotenkin ängettyä kaksi pitkää juoksulenkkiä (15 + 21 km) kalenteriin, ja päätös oli valmis: Rautavesi, here I come! Rehellisesti sanoen: perseellehän tuo homma ajoitukseltaan meni: pitkät lenkit tuli tehtyä kaksi viikkoa liian myöhään ja olisihan noita enemmänkin voinut syksyllä tehdä. Mutta kun jalat kestivät maanantaina kaksykkösen, niin päätin että mennään nyt, vaikka vähän "zulupohjalta" matkassa ollaankin.

Koska hommat oli muutenkin nollat taulussa valmistautumisen suhteen, päätin että kokeilen vähän erilaista taktiikkaa myös oheislaitteiden kanssa: sykemittarit, Garminin XT sun muut huis helvettiin ja mennään fiiliksen mukaan. Puhelimen otin taskuun, että saa musat päähän jos tulee tylsää. No, sen verran loppujen lopuksi luistin alkuajatuksesta, että laiton puhelimeen Sports Trackerin mittaamaan kilometrivauhteja. Niitä katsoin kaksi kertaa matkan aikana, ennen kuin SP veti tiltit ja kadotti matkan tiedot. Hieno sovellus, nyt muistan taas miksi mulla on Garminin rannetietokone.

Matkanteosta ei ole sen kummempaa kerrottavaa, muuta kuin että ylämäkeä oli kiitettävästi. Loppuajaksi tuli 3:43 ja risat. Suunnilleen sinne minne etukäteen kuvittelinkin ajan osuvan. Vaikeampaa tuo maratonin suorittaminen silti oli mitä muistelin. Viimeisellä kympillä tuo pitkien lenkkien tekemättömyys alkoi näkyä; jaloissa tuntui lähinnä siltä että niitä olisi joku amputoinut samaan aikaan kun yritin tehdä juoksuliikkeitä.

Yhden kuvan sentään matkalta otin kun puhelinkin sattui olemaan mukana. Sattui nätti siltapaikka suomalaisessa luonnossa ja samalla vielä tuli jonkun selkäkin vastaan. Kuvan paikka ehdottomasti. Ohi mentyäni huomasin, että selkä ei muuten ollut kenen tahansa: Kalevi Saukkonen se siinä meni. Nimi ei varmaan kaikille sano mitään, mutta tällä 70-vuotiaalla veteraaniurheilijalla on vyöllään reilu 1500 maratonia yli 70:ssä maassa. Käytännössä Kalevi juoksee vähintään yhden maratonin viikossa, aina silloin kuin se vain kelien puolesta on mahdollista. Kiteytettynä: kova jätkä. Joku on sanonut että hulluuden ja nerouden raja on hiuksenhieno. Kumpaa tämä sitten on, se jääköön lukijan päätettäväksi.

Masokismimatkailua Peräseinäjoella

Kisakone telineissä.

Peräseinäjoki. Paikka jota luoja läpsäisi avokämmenellä. Tämä pitäjä sopi minulle erittäin hyvin paikaksi kesän viimeiseen triathlonkoitokseen. Kisana oli 17.8. järjestetty Kalajärvi Triathlon, jossa mittelin kuntoani puolimatkan triathlonissa (1.9km U / 90km P / 21.1km J). Kisakyläksi valikoitui vanhempieni asunto Seinäjoella, jonne linnoittauduimme kera perheen jo perjantai-iltana valmistelemaan lauantain koitosta. 

Ihan kommervenkeittä eivät valmistelut olleet menneet, sillä fillaria kasatessani huomasin jättäneeni aerojuomapullosta pillin kotiin Tampereelle. Damn it! Ko. juomapullo on siitä erinomainen keksintö, että ajaessa ei tarvitse venkoilla käsin juomapulloja telineistä, vaan saa keskittyä ajamiseen ja imailla siinä samassa mehua suuhun. Onneksi isältäni löytyi konsti tähän(kin) ongelmaan: mehupilli ja jesari. Ei välttämättä ihan trendikkäimmän näköinen keksintö, mutta kohtalaisesti toimiva kuitenkin. Innostuin tästä keksinnöstä välittömästi niin, että rekrytoin isän huoltojoukkoihin! (Taisi kyllä oikeasti olla isän oma aloite)

Aeropullo komealla pillillä varustettuna.

Perjantai-iltana tuli vedettyä vielä pieni herkistely pyörän testailun muodossa ja pieni juoksu päälle. Hyvältä tuntui, ja fiilis oli luottavainen lauantaita kohtaan. Forecaa illalla tutkiessani, meteorologi Föhr koppalakkeineen lupaili melkoista säätä lauantaille. Startin aikaan olisi luvassa heikkoa sadetta, joka sittemmin etenisi päivän mittaan rankkasateeksi. Päivän ylin 17 astetta. Optimikelistä kaukana, mutta minkäs teet.

Aamupalan ja -toimien jälkeen startattiin Kalajärvelle n. klo 9:00, ja kisapaikalle saavuttiin n. 9:30. Oikein ihmetytti että olin ensimmäisten joukossa paikalla. Harvinaista minulle; taisi olla kylläkin huoltojoukkojen ansiota tämäkin. Kävin hakemassa numerolaput kisakansliasta ja sen jälkeen kamoja tunaamaan. Asettelin pyöräni "kuuman ryhmän" paikoille, kohtalaisen eteen vaihtoalueella. Kisainfo alkoi kymmenen maissa, jossa kävin kuuntelemassa viimeisimmät tiedot reitin ja muun suhteen. Järjestäjillä oli ongelmaa uintireitin kanssa, koska kova tuuli oli siirtänyt poijujen paikkoja yöllä. Olivat sillä hetkellä poijuttamassa rataa uusiksi järvellä. Pääsin myös kisan tuomaristoon mukaan, kun kisan ylituomari, ja itsensä maailman paskamaisimmaksi peesivalvojaksi tituleerannut Marko Selin nakitti (kiitos, Marko!) minut kilpailijoiden edustajaksi tuomarineuvostoon. No, eipä tuo paha nakki ollut, kun mitään ei tarvinnut tehdä.

Kisainfo.

Infon jälkeen kello alkoi käydä sitä myöten, että oli aika alkaa vetämään märkäpukua päälle ja alkaa jännittämään. Käpyttelimme pikku hiljaa uinnin starttialueelle ja en kyllä ihmetellyt että järjestäjillä oli ollut ongelmaa poijujen kanssa. Tuollaisia aaltoja näkee Suomessa aika harvakseltaan järvimaisemassa! Ja lienee tarpeetonta mainita että tuuli oli vieläkin kuin ilmestyskirjasta. No, näillä mennään.

Uinti:

Uinnin lähdössä asettauduin jälleen kohtalaisen lähelle eturivin kisaajia, luottamus jälleen omaan uintitaitoon oli kohtalaisen korkealla. Hieman jännitti aallokon puolesta, varsinkin kun pisin uintiväli (ehkä n. 500m) näkyi olevaan suoraan vastaiseen ristiaallokkoon. Kun laukaus kajahti ilmoille, huomasin että en jännittänyt turhaan. Kaksi ekaa käsivetoa otin järvivettä suun kautta hengityskanaviin, ja siitä kun selvisin niin joku vielä potkaisi naamaan niin että oikean puoleinen linssi uimalaseista alkoi falskata. Lisäksi tuo uinnin lähtöpaikka meikäläiselle taisi olla hieman ylioptimistinen: minusta ui heti "yli" pari kisaajaa. Kyllä ei ollut kivaa. Jos olotilaa pitäisi jotenkin matkia, niin puoli tuntia pesukoneessa voisi tehdä samanlaista jälkeä.

Eka kääntöpoiju ei meinannut tulla vastaan millään, ja ekan satkun jälkeen mietinkin jo että käsi pystyyn ja pelastusveneeseen. No, sain kuin sainkin räpiköityä kääntöpoijulle, josta uinti alkoi olla sivuaaltoihin jo jotenkin menettelevää. Silti tuo ristiaallokkopätkä piti vetää vielä toistamiseen, ja oli kyllä yhtä hankala kuin ensimmäiselläkin kerralla. 

Uintiaika kokonaisuudessaan oli hieman vajaat 35 minuuttia, ja olin ihan rätti rannalla. Ei kun pyörää telineestä poimimaan! Uinti meni ajallisesti tavoitteeseen, mutta epäilen että tuuli oli siirtänyt poijuja hieman lähemmäksi rantaa, koska uintiaika olisi ollut minulle erinomainen tyynelläkin kelillä. Ja kuvista päätellen joku veti tuolla ilman märkäpukuakin! Respect!

Pari minuuttia ennen pesuohjelmaa.

Esipesu. Huomaa erivärinen kaveri pyykättävien joukossa.

Linkous.

T1:

Vaihtoalue oli n. 100 metrin päässä rannasta ja omalla kohdallani vaihto sujui kuin rasvattu. Juoksujalkaa paikalle, märkkäri lähti päältä sekunneissa ja muutenkaan ei tarvinnut mitään haeskella. Tarkkaa aikaa ei ole saatavilla, mutta kisajärjestäjän ja oman kellon vertailun perusteella vaihtoon meni siirtymineen n. 2 minuuttia.

Mihin kaikki ne pyörät katosivat ympäriltäni?

Pyörä:

Pyöräreittinä oli kolme n. 30km:n mittaista lenkkiä kohtalaisen tasaisella reitillä. Lähdin liikenteeseen kohtuu rauhallisesti, taktiikkana oli kiristää vauhtia kahden ensimmäisen kierroksen ajan, ja ajella viimeinen kieppi rauhallisesti mikäli vauhti olisi tyydyttävää.

Kiepin ensimmäinen puolisko mentiin voimakkaaseen vastatuuleen, ja keskarit olivat ensimmäisessä käännössä n. 30km/h. Tavoitteena koko reissulle oli n. 34...35km/h keskarit, joten toinen puolisko piti vetäistä kohtuullisen haipakkaa vauhtia, mikäli keskaritavoitteisiin mieli. Myötäiseen homma alkoikin sitten pelittämään! Fillari kulki kuin itsekseen 40km/h -vauhtia! Koko ensimmäisen lenkin, ja lukuisten päänahkojen jälkeen keskarit olivat ihan tyydyttävät: 34,4km/h. Ilo oli kuitenkin lyhytaikainen: toisella kierroksella piskottelu yltyi vesisateeksi, joka tuntui yltyvän koko ajan. Varsinkin vastatuulipätkä oli erittäin nautinnollinen tämän johdosta. En silti jäänyt murjottamaan, vaan sain vielä ruuvattua hieman lisää vauhtia koneeseen. Keskarit kävivät ennen kolmatta kieppiä jo lähellä 35km/h.

Pyöräily oli kokonaisuudessaan kohtalaisen yksinäistä puurtamista: ensimmäisen kierroksen jälkeen vastaantulevat selätkin vähenivät harmi kyllä pikku hiljaa. Sade, kylmyys ja helvetillinen vastatuuli, mitäpä muuta sitä ihminen lauantaipäiväänsä kaipaa. Keskarit vaihtoon tullessa olivat 34,4km/h, ja pyöräaika kokonaisuudessaan 2h 35min. Miesten yleisen sarjan kolmanneksi nopein splitti, eli ihan piirikunnallista keskitasoa. Ainakin omasta mielestä.

Orava liitoasennossa.

T2:

Muistin ottaa kengät pois jaloista ennen vaihtopaikkaa, ja vaihtosuoritus oli kokonaisuudessaan ihan tyydyttävä. Sukkien kanssa tuli hieman nuhrattua, kun vettä tuli kaatamalla eikä ollut oikein mitään paikkaa missä ne olisi saanut kuivina jalkoihin. Geelit mukaan ja mars matkaan! Noin minuutti tuossa laskelmieni mukaan meni että mies saatiin juoksubaanalle.

Ne viereiset pyörät ovat edelleen kateissa! Hyvä juttu!

Juoksu:

Juoksu suoritettiin kolmena n. 7 km:n kierroksena, jossa puolet matkasta mentiin maantietä ja puolet hiekkapätkää. Muuten kohtalaisen tasainen reitti, mutta hiekkapätkällä nöyryyteen pakottivat kohtalaisen jyrkät n. 30 askelman portaat, joista noustiin Kalajärven patovallin päälle.

Jalat alkoivat toimia pyörän päälle mallikkaasti, ja juoksussa oli heti menoa ja meininkiä. Itselläkin oli ihan hyvä ja energinen olotila puuduttavan pyöräilyn päälle. Näköjään Voimarinteen kisan jälkeen tehdyt pari pitkää yhdistelmätreeniä olivat kantaneet hedelmää. Kellottelin ensimmäisen kilometrin n. 4:40min/km -vauhtia, josta päätin hieman pudottaa iskua. Laskeskelin että n. 5min/km -vauhdilla viiden tunnin kokonaisaika kisassa olisi rikkoutumassa, eli tässä vaiheessa ei kannattanut alkaa ns. sankartekoihin.

Ekan kierroksen alussa pyörän jäljiltä oli aivan hermeettinen kusihätä, jota kävin keventämässä muutaman minuutin juoksun jälkeen. Kiittelin luojaani tässä vaiheessa että en valinnut kisapuvuksi yhtenäistä makkarankuorta, joka päällä ureoiminen vaatisi jonkinlaisia akrobaattisia toimenpiteitä. ...Tai kohtalaisen kovan itseluottamuksen, mikäli ei jaksaisi ruveta riisumaan ko. asustetta.

Juoksutahti vakiintui puskatauon jäljiltä n. 4:55 -tahtiin jota yritin parhaani mukaan ylläpitää. Tämä onnistuikin kohtuullisen hyvin, paitsi "patovalliportailla" tahti pääsi hieman lepsahtamaan. Tokalla kierroksella yritin hieman kiristää vauhtia, mutta kun vastaan tuli ensimmäinen loiva ylämäkipätkä, jalat alkoivat oireilla orastavasta kramppaamisesta. Päätin löysätä hieman ja tämän jälkeen mentiinkin kolmannen kierroksen lopulle asti n. 5min/km -vauhteja.

Tokalla kiepillä.

Viimeisellä kiepillä sain vielä revittyä itsestäni pienen loppukirin aikaiseksi, mutta vaikka juoksu alun kilometreillä tuntuikin hyvältä, niin loppufiilikset olivat, että ei paljoa ei koneeseen kiristysvaraa jäänyt. Tasapaksua menoa tasapaksulta mieheltä; taitaa olla kesän paras juoksu -ja rantakunto jo koettu.

Viimeiset 500m tultiin loputtomalta tuntuvaa suoraa pitkin, joka taisi viettää vielä hieman ylämäkeenkin. Mutta kuten kaikissa kisoissa, maali tuli lopulta vastaan. Tässä kisassa se tuli juoksuaikaan 1h 47min. Yhteisajaksi kello näytti maalissa 4h 59min. Tiukkaa teki, mutta sain sitä mitä lähdin hakemaan!

MAALI!!! Ilme kertoo kaiken oleellisen.

Kesän kisat taitavatkin osaltani olla nyt paketissa. Järjestävälle taholle kiitokset erittäin hyvin järjestetystä kisasta, keliin ette harmi kyllä voineet vaikuttaa. Ensi vuonna voisitte tosin hommata ne samaiset hävittäjät hollille, jotka hajottivat sadepilvet Pekingin olympialaisista? Peräseinäjokisille pahoittelut paikkakuntanne morkkaamisesta, ihan hyvä paikkahan tuo oli tehdä ennätyksiä. Ja isälle kiitokset fotoista ja kannustuksesta, kerrankin on kuvia tekstissä kunnolla!

Tuloksia kisasta täällä.

One More Fucking Time

Barcelona 2012

Terskis! Päivitellääs vähän kuulumisia pikkutytön maailmaan saapumisen jälkeen. Yritetään silti pysyä urheiluaiheessa. 

Osasin sitä jo hieman ennakkoaavistellakin että maailma lakkaa pyörimästä oman navan ympäriltä ja siirtyy pienemmälle napa-akselille viime kuun 14. päivän jälkeen. Näinhän siinä pääsi käymään. Olen myös huomannut että  työssäkäynti, osallistuva perhe-elämä ja vakavasti otettavasti treenaaminen (sekä myös muut harrastukset) ovat melkoisen vaikeasti yhteensovitettava joukko asioita. Jos jotain näistä yrittää nostaa pinnalle, niin joku väistämättä kärsii.

Mä rupesin kolmisen viikkoa sitten laittamaan asioita aakkosjärjestykseen ja pohtimaan tilaani triathlonharrasteen suhteen. Niin kuin osa lukijoista varmaan tietää ja osaa kuvitella, kyseessä on melko vaativa laji ajankäytön suhteen. En suoraan sanoen osaa sanoa, mitä esimerkiksi ensi vuosi tuo harrasteen suhteen tullessaan. Voi olla että ollaan tauolla. En ainakaan osaa kuvitella nykyisillä asioiden tilalla treenaavani jotain 15h määräviikkoja. Jotenkin tuntuu että yli nelituntiset pyörä-juoksu -yhdistelmätreenit ovat osaltani historiaa ainakin joksikin aikaa.

Tänä vuonnahan se isoin tavoitteeni oli puolimatkan triathlonissa viiden tunnin alittaminen. Voimarinteen teräsmieskisoissa homma meni osaltani vihkoon, kun jalat sanoivat sopimuksen irti juoksuosuuden alkutaipaleella. Mutta... Sitä tosiasiaa en voi kieltää, ettenkö olisi edelleen elämäni kunnossa.

Tuohon tosiseikkaan nojaten päätin, että vielä kerran. Ensi lauantaina 17.8. Seinäjoen kupeessa Kalajärvi Triathlonissa viisi tuntia sanoo *poks*.

Viikko 28 kuvina

Viikko Voimarinteen pettymyksen jälkeen oli vuorossa elämäni suurin saavutus. Hankaluuksitta tämä ei kuitenkaan sujunut (kuten ei mikään muukaan). Homma kun lähti käyntiin normaalin neuvolakäynnin yhteydessä diagnoosilla raskausmyrkytyksestä. Perheemme kuusipäiväinen mittelö alla kuvina:

Tuleva äiti firman väreissä mammapolilla.

Mahaa on hyvä tuulettaa välillä.

Myös isukki kävi välillä tuulettumassa.

Munamies antoi kolmantena päivänä synnytyskäskyn.

Ja sehän toimi! Kuvassa tyttö on nähnyt maailmaa minuutin verran.

Kauneusunilla, ikää 1vrk.

Mitäpä tässä onnellisuustilassa voi sanoa? Ainakin sen, että synnytyssalissa mukana olleena myönnän että vaimon suoritus pieksee kaikki maailman ultra-mega-ironman-mikälie -kisat 100-0.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin...

Rapsaa Voimarinteeltä

No niin, tässä sitä lupaamaani kisarapsaa sunnuntailta. Tapahtumat ovat kronologisessa järjestyksessä, tarinassa esitetyt henkilöt ovat osittain fiktiivisiä, eivätkä edusta kirjoittajan henkilökohtaisia näkemyksiä tai asenteita. Kaikki oikeudet pidätetään. Asiaan.

Aamulla kello soitti klo 07:00, kisainfon piti alkaa klo 8:30. Unta palloon tuli vedettyä n. 6h. Ihan ok unet siihen nähden että ensimmäisen puolikkaani kaksi vuotta sitten menin kahden tunnin unilla. Hervannasta ajelee paikan päälle n. 45 minuuttia, joten ideana oli syödä edellisiltana tehty tonnikala-makaronimössö + tankata viimeiset hiilarit ja tehdä lähtö ruokapöydästä. Vähän niin kuin mustalaisilla on tapana. Siis syödä tonnikala-makaronimössöä. 

Auto starttasi kohti Karkkua n. 7:40, joten aikataulussa mentiin. Tähän auttoi tietysti edellisiltana tehdyt lähtövalmistelut: oikeastaan ainoa mitä "backlinepuolelta" piti hoitaa, oli kamojen kantaminen autoon ja pyörän kumien pumppaus.

Kisa-aamu oli valjennut komean aurinkoisena, ja paikan päälle saapuessani porukkaa oli vaihtoalueella reippaasti. Osallistujia kisassa oli käsitykseni mukaan hieman alle sata, joista suurin osa oli saanut jo pyöränsä telineeseen. Löysin pyörälleni paikan suunnilleen keskeltä vaihtoaluetta, ihan hyvä paikka huonolle uimarille.

Bongasin vaihtoalueelta pari kaveria, joiden kanssa vaihdettiin pikaiset kuulumiset. Tämän jälkeen lähdin numerolapun hakuun kisakansliasta. Pöydällä oli minun kuoreni lisäksi vielä kymmenkunta kuorta, joten en aivan viimeisten joukossa sentään saapunut. Kisakanslia-operaation jälkeen aloin asettelemaan kamojani vaihtoalueelle, joka kävikin kohtuuhelposti. Kaikki meni oikeastaan jo rutiinilla, tähän auttaa varmasti se, että on tullut jo jonkin verran kisattua. Oikeastaan ainoa hankaluus mitä tapahtui oli etten saanut numerolappuani kiinni kisavyöhön, koska numerolappu oli kankaasta tehty. Sain sen kuitenkin nyhrätyksi hakaneuloilla vyöhön kiinni. Samanaikaisesti tuota tehdessäni Marko Selin, a.k.a. Vormisto alkoi pitää kisainfoa. Kuuntelin hetken aikaa, ja asian ollessa jo etukäteen melko selvää, päätin suorittaa kisainfon yhteydessä aamun viimeisen vessakäynnin.

Vessasta poistuessani katsoin kelloani, joka näytti 8:50. Kisan alkuun oli n. 10 minuuttia, joten sain kuin sainkin tehtyä vielä kiireen itselleni. Hyvä minä! Juoksujalkaa vaihtoalueelle, märkäpuku niskaan ja pikainen tsekkaus että kaikki omalla vaihtopaikalla on kunnossa. Oli. Astelin viimeisenä pois vaihtoalueelta, jälleen kerran. Hyvä minä!

Uinti:

Uimalasit sain päähäni kun starttiin kuulutettiin olevaksi 20 sekuntia aikaa. Sujahtivat onneksi kohtuu helposti tiiviisti päähän. Alkulämpöjä ei paljoa otettu, tosin tämä alkaakin olemaan enemmän sääntö kuin poikkeus. Starttiin änkesin kohtuullisen lähelle eturiviä, luotto omiin kykyihin oli kova! Lähtö tapahtui auton äänitorvea tööttäämällä ja sieltähän se kajahtikin. Matka oli alkanut. Yritin kävellä rantavesikossa mahdollsimman pitkälle ennen varsinaista uimaan lähtöä, tosin muta tuli jo n. 10 metrin päässä vastaan ja uinti oli siis aloitettava. Uintiin lähtö tapahtui kohdaltani hienosti. Pientä kylkikontaktia tuli kanssakilpailijoihin alkumatkasta, mutta sehän kuuluu lajin luonteeseen. Ekalle poijulle n. 100 m:n päähän mentäessä en laskujeni mukaan paljoa menettänyt asemia, tosin kyllä uinnissa olikin tappomeininki päällä. Toiselle poijulle (n. 250m) tultaessa alkoi hengästyttää, ja päätin hieman rauhoittaa tahtia. Keskityin liukuun ja teknisesti hyvään suorittamiseen. Vauhti tuntui pysyvän hyvänä.

Uinti suoritettiin kahtena kierroksena, joten seuraava poiju oli kierroksen kääntöpaikka, josta alettiin uimaan taas rantaa kohden. Poiju oli harmillisesti huomattavasti matalampi ja eri värinen kuin edelliset (en tiennyt tätä etukäteen), joten sitä ei meinannut kaukaa nähdä millään. Yritin nousta hetkellisesti tähystämäänkin, mutta ei silti ollut mitään havaintoa missä tuo oli. Päätin keskittyä peesaamaan edellä meneviä, eiköhän se sieltä vastaan tule. Tulihan se. Loput ekan kierroksen poijuista tuli kierrettyä hieman rennommalla tahdilla ja rantauduin ekan kierroksen jälkeen arviolta sijoilla 40-50. Mittari näytti ajaksi 17min ja risat, tavoitevauhdissa mentiin.

Toiselle kierrokselle lähdettäessä päätin, että vedetään perusvarmalla uinnilla loput, ettei piiputa ihan kamalasti pyöräilyyn lähdettäessä. Näin teinkin ja uinti oli pääasiassa ihan itsekseen menemistä, sillä jäin hieman ryhmästä, jossa uin ensimmäisen kierroksen. Toisella kierroksella kääntöpoijun jälkeen tein pari pientä suunnistusmissiä, ja kaksi viimeistä poijua tuli kierrettyä melko kaukaa. Myös rantautumisessa oli ongelmia: olin törmäämässä laituriin kun hokasin, että oho, tuollahan se paikka oli. Arvelen näiden töhöilyjen maksaneen n. minuutin uintiajassa. Mittari näytti rannassa ajaksi 36:41, eli pari minuuttia hitaampi kierros oli. Olen tyytyväinen joka tapauksessa.

T1:

Kuten aikaisemmin kirjoittelin, uintialue oli huomattavasti vaihtoaluetta alempana, ja vaihtoalueelle piti kiivetä portaita jne. Ennakkosuunnitelmana oli ottaa märkäpuku pois heti uinnin jälkeen tasamaalla, ja tässä myös pysyttiin. Puku lähti pois sukkelaan, ja ei kun kapuamaan! Ensimmäistä kertaa taisin ottaa jopa juoksuaskelia siirtymässä. Omalla paikalla pyöräkamat + numerovyö menivät päälle rapsakasti: vaihto fyysisesti oli nopein T1 mitä olen koskaan puolikkaalla tehnyt. Ilo oli myös huomata, että vaihtoalueelle saapuessani pyöriä oli vielä telineissä melkoinen määrä, eli en ainakaan viimeisten joukossa järvestä noussut. Polkimet napsahtivat kiinni n. neljässä minuutissa, ja tämä aika sisälsi siis n. parisataa metriä kiipeilysiirtymää.

Pyörä: 

Pyörälenkki mentiin kahtena n. 45 km:n mittaisena kierroksena. Vaihtoalueelta itse pyörälenkille oli kohtuullisen korkea mäki laskettavana, josta varoiteltiin jo kisainfossa. Tässä kiellettiin ohittamasta ketään, joten otin mäen erittäin rauhallisesti. Ensimmäiset 3...4km pyörälenkillä olikin alun mäkilaskun jälkeen melko nousuvoittoista menoa ja Garmini huusi ranteessa kuin hinaaja: sykkeet huitelivat koko ajan anakynnyksen yläpuolella. Ensimmäisen alamäen koittaessa päätin, että nyt on pakko vähän rauhoittaa tahtia mikäli ajattelin vielä juostakin. Sain pikku hiljaa tehoa pienentämällä tiputeltua sykkeitä aerobiselle alueelle, ja n. 10km ajon jälkeen ne alkoivat olla sillä alueella mitä etukäteen kaavailinkin. Tästä sitten alettiin tuuttaamaan tavoitteena 34km/h keskinopeus kohtuullisen mäkisellä pyöräreitillä.

Ensimmäisessä käännössä keskarit olivat nousseet tavoitteeseen, ja ajattelin että tämä kun pidetään niin hyvä on. Kierroksen toinen pätkä tuntui jokseenkin helpommalta ajaa. Selkiä tuli vastaan tälläkin, ja keskarit nousi parhaimillaan 34,8km/h tahtiin. Ensimmäisen kierroksen jälkeen fiilis oli hyvä, ja päätin jatkaa samalla meningillä. Toisella kierroksella aloin jo miettimään että mikähän sitä mahtaa olla tamänhetkinen sijoitus kilpailussa? Selkiä oli tullut vastaan jo toista kymmentä. Päätin laskea kääntöpaikalla vastaan tulevien pyöräsankareiden määrän. Se taisi olla n. 13...15, en ollut ihan varma. Kolmen kärki meni lujaa, mutta siitä eteenpäin kilpailijoita oli melko nätissä nipussa. Päätin käännössä, että tuon nipun kun saan pyörällä kiinni, niin juoksuun päästään hyvistä asetelmista. Jälkeen päin analysoituna tuo oli päätös joka maksoi minulle kisassa viiden tunnin alituksen. Mankeloin minkä kykenin, tuulikin oli kääntynyt harmillisesti pikkuisen vastaiseksi. Neljä näistä kavereista taisin saada tavoitettua, mutta "päänippu" jäi haaveeksi. No juoksussa sitten. Keskarit pyörässä oli vaihtoon tullessa 34,6km/h, virallinen aika 2h 37min. Loistava vauhti mulle, ja miesten yleisen sarjan neljänneksi nopein pyöräsplitti. Ei huono.

T2:

Yritin tehdä pro-vaihdon, eli kengät pois pyörän päällä jaloista ennen vaihtoa. Pyörä sen jälkeen taluttaen telineeseen, sukat (ei pro-touhua) ja kengät jalkaan, lippis päähän, geelit mukaan ja juoksuun. Ei ihan noin mennyt. Kengät muistin ottaa pois ennen vaihtoaluetta mutta sitten alkoi töhöily. Omaa vaihtopaikkaa ei ensinnäkään meinannut löytyä ollenkaan. Sen löytyessä juomapullojen kanssa tuli sekoiltua: jano tietty oli kun en muistanut pyöräilyn viimeisellä vitosella juoda ollenkaan. No, eka pullo mistä yritin puristaa jotain suuhuni oli tietysti tyhjä. Pyörästä löytyi sitten täydempi tilalle. Juoksemaan lähtiessäni huomasin sittemmin etten ollut kellottanut Garminiin pyörälenkkiä vielä päättyneeksi. Tästä johtuen T2 näyttää Garminissa sujuneen alle viidessä sekunnissa. Heh. Pieniä juttuja mutta näköjään alkoi taju olla pois kovan pyörän jäljiltä. Järjestäjän kellottama aika T2:lle oli 01:14. Ihan ok, vaikka tulikin vähän sekoiltua.

Juoksu:

Juoksu suoritettiin kolmena 7km lenkkinä. Reitti alkoi pururadalla jyrkkään alamäkeen, ja tasaantui sittemmin maalaismaisemissa luonnon keskellä menevälle syrjäiselle sivutielle. Ja voi veljet, millainen juoksu siitä kehkeytyikään!

Startti tuntui oikein hyvälle. Tossu tuntui nousevan mallikkaasti pyörän jäljiltä. Hieman oli "hömelö" olo, päättelin tuon olevan peruja siitä että nestettä oli tullut otettua pyörän päällä melko vähän ilmanalaan nähden. Laskin kulutukseksi jälkikäteen n. 2 litraa, kun lähempänä kolmea olisi ollut normaali tilanne. No, eipä ainakaan ollut tarvetta hypätä puskaan kuselle kesken juoksun. Päätin korjata tilannetta hieman juoksulenkin ensimmäisellä huoltopisteellä joka sijoittuisi n. 3,5km juoksemisen kohdalle. Tavoitevauhtini juoksussa oli 4:45min/km, jolla viiden tunnin alitus pitäisi olla haarukassa.

Ensimmäisen kilometrin jälkeen katsoin Garminiin joka näytti että tahti oli n. 4:30min/km, eli hienosti tavoitteen edellä. Tämä tosin olikin ihan normaalia, koska ensimmäiset 500m tultiin melko jyrkästi alamäkeen. Noin kaksi kilometriä kun oli menty, jaloissa alkoi tapahtumaan kummia. Molempien jalkojen reisien sisäosiin iski krampit samanaikaisesti. Jatkoin juoksua normaalisti hammasta yhteen purren ja ihmettelin että mitähän ihmettä nyt oikein tapahtuu? Kipu vaan koveni koko ajan. Mulla ei ole koskaan krampannut jalat juostessa, ei ainakaan siten että kramppaus jäisi "päälle". Nyt oli niin kuin tikarit olisi olleet pystyssä koko reisien matkalta jalkojen sisäpuolella. Sattui niin PERKELEESTI, eikä ollut mitään käryä mistä tuohon saisi apua. En tiennyt että tuolla alueella on edes lihaksia! No, päätin jatkaa juoksemista, ajatellen että kyllä nuo varmaan juostessa vetreytyvät. Jostain olen kuullut että suola ennaltaehkäisisi kramppeja, joten jos noilla puujaloilla pääsisi ensimmäiseen huoltoon asti, niin sieltä voisi ottaa kunnon satsin suolakurkkua. Josko tuo auttaisi. 

Putoavin kilometrivauhdein jatkoin ensimmäiseen huoltoon, ja sieltä pari kupillista nestettä ja kahmalollinen suolakurkkuja naamariin. Sinnittelin siitä ensimmäiseen kääntöön, mutta jaloissa ei ollut vieläkään mitään tunnetta paranemisesta. Ihan puuta. Ei se tästä sitten varmaan ainakaan parane, päättelin ja jatkoin eteenpäin menoa. Noin viiden kilometrin kohdilla vauhti oli jo hidastunut 4:50 tahtiseksi, ja tuska vain lisääntyi. Jopa keskeyttäminen kävi mielessä. Viimeinen pari kilometria juoksulenkistä oli nousevaa, joka kruunaantui n. 300m jyrkkään nousuun pururadalla. Tämä nousu oli jaloille elämäni tuskaisin. Ja hiphei, se piti tehdä vielä kaksi kertaa tämän ensimmäisen jälkeen! Nyt kun krampit olivat pahimmillaan, niin sekaan soppaan heitettiin vielä maitohappoa. Jos joku olisi tullut ja pistänyt nuppineulalla mun reiteen, niin sieltä olisi varmaan ruiskunnut happoa kuin ureaa palokunnan hevosesta! 

Ylhäällä kääntöpaikalla oli huolto. Kumma kun muistan siitä vielä jotain. Suolakurkkua, vettä, mehua naamariin ja lähdin uuden kierroksen kiertoon. Joku huusi, että "Hei, se huoltopöytä pitää muuten kiertää". Kävelin takaisin ja kiersin pöydän. Venyttelin samalla hieman etureisiä, sivureisille kun en keksinyt mitään venytystä. Venyttely tuntui auttavan ja sain juoksusta taas pikkuisen kiinni. Kilometrivauhti oli tässä vaiheessa hyytynyt n. 4:55min/km -tahtiin. Sain toisella kierroksella juoksuvauhtini haarukoitua melko pitkälle tähän ja tästä se ei ainakaan enää tuntunut tippuvan. Tosin jokainen nousumetri juoksussa tuntui reisissä siltä kuin niitä olisi puristettu ruuvipenkissä. 

Puolivälin käännössä pienen reisivenyttelytuokion jälkeen rupesin kalkuloimaan kellosta että millaista vauhtia sitä pitäisi mennä kokonaisajassa viiden tunnin alittamiseksi. Päädyin että jos n. 4:45 tahtia pääsisin lopun matkan, niin siihen olisi 50/50 sauma. Aloin hyväksymään tappioni, mutta päätin yrittää. Juoksutahti ehkä kohenikin väliaikaisesti hieman. Pudotin triathlontoppinikin napamalliseksi, että ilmanvaihto pelaisi mahdollisimman hyvin. Virhe. Paita pyrki operaation jälkeen jatkuvasti alaspäin ja välillä se roikkui kuin hame jaloissa ja rajoitti juoksuliikkeitä. En keksinyt mitään millä tuon saisi sidottua järkevämmin vyötärölle, joten tyydyin vaan nostelemaan sitä sadan metrin välein.

Toisen kierroksen loppupätkälle tullessani joku tuli nousupätkällä ohi ja hihkaisi "Tsemppiä". Sanoin vastaukseksi: -Kiitos, nyt sitä tarvitaankin ihan oikeasti. Kaverin vastaus oli odotetun mukainen: -Joo, niin mä vähän kattelinkin. Eli kun juoksu tuntui lähinnä kidutukselta, niin se ilmeisesti näytti sitten kärsimykseltä. Syy ja seuraus. Toisen kierroksen loppunousu viimeistään sinetöi sen että viittä tuntia ei Voimarinteellä tänään aliteta. Nousu oli vielä kamalamman tuntuinen kuin ensimmäisellä kierroksella, ja vaikka yritinkin juosta, niin etenin nousupätkän luultavasti maksimissaan kävelyvauhtia. Ja ettei vaan liian helpoksi olisi käynyt, niin viimeiselle kierrokselle lähdettäessä pikku hiljaa hiipinyt nestehukka pääsi yllättämään. Rupesi huimaamaan ja iho meni kananlihalle huolimatta ulkoilman hellelämpötilasta.

Viimeisestä kierroksesta ei juuri muistikuvia olekaan muuta kuin se, että laskin koko ajan kilometrejä milloin tuo tuska päättyisi. Ja tietty yritin juoda vettä ja mehua nestehukkaani niin paljon kuin mahdollista. Muistan elävästi myös sen, että vilkaisin kelloani kun kokonaisaikani oli 4h 52min ja matkaa oli n. 2km jäljellä. 4:00min/km olisi riittänyt tavoitteen alittamiseen, mutta mitään ei vaan enää saamut miehestä irti. Veikkaisin että lopun 2km tulin (tajunnan rajamailla) lähempänä 6min/km kuin 4min/km vauhteja. Viimeinen nousu juostiin puujaloilla tuttuun tyyliin lähes kävelyvauhtia ja siitä sitten vielä 100m spurtti maaliin. Juoksuaika maalissa 1h 46min. Vauhtikeskarit tippuivat siis lopulta n. 5:00min/km nurkille.

Maalissa pistin pötkölle maalipaalun viereen ja olo oli fyysisesti aivan kamala. Silmissä sumeni. Kuuluttajakin kysyi jotain, mutta olin liian uupunut vastaamaan. Aurinko porotti suoraa päälle, joten yritin nousta etsimään juottopistettä. En meinannut päästä ylös. Kun tämän sain viimein tehtyä, niin käveleminen näytti (ja tuntui) lähinnä katkokävelyltä. Jälkeenpäin kun rupesin miettimään, niin olin huonommassa kunnossa kuin elämäni toistaiseksi ainoan Ironmanin jälkeen. Rankka reissu, ei voi muuta sanoa.

Kisan kokonaisajaksi tuli loppujen lopuksi 5:05:12. Sillä irtosi miesten yleisen sarjan sija 10. Mikäs tässä nyt meni sitten vikaan? Valmistautuminen meni mielestäni hienosti; harvemmin näin levänneenä ja hyvin tankanneena on kisattu. Viiden tunnin ylitys johtuu siis kisataktiikasta ja äijän kunnosta. Kuten jo mainitsinkin niin ahneella pyöräilijällä oli surullisen kuuluisa paskainen loppu. Tosin, pyörällä en itseäni vetänyt mitenkään piippuun, mutta ilmeisesti nousumetrit (yht. 776m) reissulla tekivät reisistä perunamuussia. Pyörän päällä olisi pitänyt juoda enemmän ja ehkä ottaa jotain suolapitoista että nuo krampit eivät olisi päässeet ainakaan ihan heti iskemään. Yrittämisen puutteesta en silti itseäni syytä. Kaikkeni yritin ja se ei vaan riittänyt.

Jälkeenpäin miettien treeneissä ennen kisaa olisi pitänyt tehdä pitkiä pyörä-juoksu -yhdistelmiä enemmän. Nyt niitä tuli tehtyä tällä kaudella ennen pääkisaa vain kaksi kunnollista. Kun pyöräkunto tai juoksukunto yksinään on hyvällä tasolla, se ei siis välttämättä ole oikotie onneen. Parilla pitkällä yhdistemätreenillä olisi luultavasti tehnyt ihmeitä eilisen juoksua ajatellen. Tässä myös tuleville Joroisten kävijöille pikku vinkkiä.

Mutta joo... Seuraavaksi en oikein tiedä mitä tässä tekisi, ehkä tuota viittä tuntia koitetaan vielä tänä kesänä alittaa, ehkä ei. Tätä kirjoittaessa takki on suoraan sanoen melko tyhjä. Luultavasti pidän pikku lomaa myös tämän blogin päivittämisen suhteen, tässä kun pitäisi lomaakin viettää, perheeseen on tulossa uutta verta (!) jne. Palataanpa eetteriin sitten kun suunnitelmat selkenevät!

Loppuun vielä yhteenveto treeniviikosta. w27/2013:

Ma: Duathlontreeni 5/18/3 (1h 21min), vatsatreeni (10min).
Ti: Lepo.
Ke: Lepo.
To: Lyhyet avovesiuintivedot (22min), juoksu: 4x2min kevyet vedot (24min), vatsatreeni (8min).
Pe: Pyöräily: lyhyitä vetoja (43min), juoksuherkistelyä (12min).
La: Lepo.
Su: Voimarinteen teräsmieskisa (5h 5min).

Yht.: 8h 25min.

5h ja risat

5:02 Tai 5:03 tms. Voimarinteellä. 5 tunnin alitus oli tavoitteena. Häsläsin garminin kanssa maaliintulon jälkeen ja virallisia tuloksia ei ole vielä näköpiirissä. Lievästi pettynyt fiilis, mutta eiköhän tämä tästä iloksi muutu! Lyhyesti sanoen: uinti hyvä, pyörä loistava (34,6km/h) joka johti siihen että juostessa tossu ei enää noussut. Laitan kisarapsaa tässä lähipäivinä.

Odottelua

Kilpailuun valmistava viikko on alkanut. Eilen vedin viimeisen hapotustreenin duathlonin merkeissä (5km juoksu / 18km pyörä / 3km juoksu). Treeni tuli vedettyä nousevin sykkein siten, että jälkimmäisessä juoksussa alkoi jo paikoin pahaa tekemään. Vauhtiin olin ihan tyytyväinen, tuo vipa juoksu meni yli odotusten yli jopa hieman alle 4min/km vauhdilla. Tuo haikailemani juoksun viimeinen vaihde on siis löytynyt! Nyt sitten vaan chillaillaan sunnuntaihin asti, yritetään pysyä terveenä ja tehdään pari minimalistista treeniä kovalla intensiteetillä ennen H-hetkeä. Meinaa olla vaan hankalaa pysyä paikoillaan, kun kesälomakin alkoi viime perjantaina.

Kävin eilen illalla tutustumassa Voimarinteen kisa-atmosfääriin ja ihan hyvältähän tuo näytti. Puitteet pitäisi ainakin olla kunnossa. Uintiin lähdetään T1-vaihtoaluetta selvästi matalemmalta tasolta, eli ekaan vaihtoon pitää kiivetä ylämäkeen jonkin verran. Pohdiskelin että josko märkäpuvun repäisi pois päältä heti uinnista rantautumisen jälkeen, niin voisi säästää jonkin sekunnin vaihdossa. Tämä perustuu ideaan, että kun uinnista rantautuu pää pökkelyksissä, niin portaiden juokseminen heti perään ei ainakaan auta olotilaa. Vaihtoalueella voi tulla siis vaikeuksia puvun poisottamisen kanssa. No, katsotaan tilanne sunnuntaina (enhän mä sitä kuitenkaan muista tehdä!).

Pyöräreitti aiheutti pieniä sydämentykytyksiä profiililtaan. Asfaltti oli hyvässä kunnossa ja ainakin näytti hyvin rullaavalta, mutta reitin profiili ei ollut ihan mieleen. Isoja mäkiä tuli vastaan molemmin puolin kierrosta enemmän kuin tarpeeksi. Alku pitänee yrittää ottaa iisisti, ja katsoa loppua kohden miten paukut riittävät. 

Juoksureittiin en viitsinyt tarkemmin tutustua, sillä Esteri päätti aloittaa taivaallisen colonic-hoidon ennen kuin pääsin itse asiaan. En kuitenkaan usko että profiiliin on Karkun kylän isoimpia mäkiä haettu.

Näillä tuumin viiden tunnin alitusta kohden. Kisasivut aukeavat tuolta!

Yhteenveto w26/2013:

Ma: Lepo.
Ti: Avovesiuinti (51min), reipas pk-juoksu (44min), vatsatreeni (10min).
Ke: Pyöräily sis. pari tempovetoa (1h 45min), 3x300 avovesiuintivedot (21min).
To: Lepo.
Pe: Avovesiuinti (33min), juoksu (42min), kuntopiiri (8min).
La: Pyöräily: 40km tempo verryttelyineen (1h 25min), palauttavaa ajoa (1h 12min).
Su: Pk-juoksu (24min), avovesiuintivetoja (56min).

Yht.: 9h 11min